Ensimmäinen vuosi äitinä

Palasin tammikuun alussa takaisin töihin ja nyt vasta tuli oikeastaan sellainen olo, että voisin taas saada jotain kirjoitettua. Uusi työpaikka, päivähoidon aloitus ja arjen aikatauluttaminen on ainakin näin alkuun vienyt kaikki ajatukset.

Halusin summata jotain asioita tuosta ensimmäisestä vauvavuodesta ja tässä niitä mietteitä. Asiat, jotka olivat itselleni jotenkin merkittäviä, ”note to self”-tyylisiä muistutuksia ja juttuja, jotka olisivat olleet hyödyllisiä tietää jo odotusaikana tai silloin, kun vasta mietin äidiksi tuloa. Kyse on siis jälleen omista kokemuksistani, jotka ovat varmasti erilaisia ihmisestä riippuen.

  • Jos joskus vielä synnytät – Älä tee sitä puoli-istuvassa asennossa! Terveisin murtunut häntäluu. Muuten synnyttäminen kokonaisuudessaan, sairaalassaoloaika mukaan lukien, tuntui siltä kuin koko maailma olisi pysähtynyt niihin päiviin..kaikista kivuista huolimatta silti hyvällä tavalla. En tiedä oliko se perhehuoneen ansiota vai kultaako aika vaan muistot mutta siitä olen varma, että en ole ikinä ennen ollut niin läsnä kuin silloin. Kaikessa siinä unenomaisessa epätodellisuudessaan silti todellisempaa kuin mikään ikinä!
  • Ensimmäisestä vauvavuodesta usein sanotaan – Nauti! Minä sanon – Älä ainoastaan nauti vaan tunne aidosti, olipa se sitten mitä tahansa! Mitään ei kannata lakaista sivuun vaan katsoa suoraan kohti ja miettiä mistä siinä kaikessa on kyse. Monenlaisia uusia ja yllättäviäkin tunteita tilanteesta riippuen risteili ainakin itselläni läpi koko vuoden ja usein ihan päivittäinkin. Se oli ja on hyvin opettavaista. Äitiys on tuonut ihan uudenlaisen kokemusmaailman mukanaan ja tiedän, että se on tullut jäädäkseen.
  • Äidiksi tulo pistää läpikäymään omaa lapsuuttaa ja nuoruutta, sekä suhdetta omiin vanhempiin. Tässä suhteessa yllätyksenä tuli se kuinka erilaisina kaikki asiat näyttäytyivät ennen ja jälkeen äitiyden.

mm. Nature Neuroscience -journalissa julkaistussa tutkimuksessa käsitellään naisen aivojen muuttumista raskauden/äitiyden myötä. Voin kyllä allekirjoittaa siinä osoitetut asiat ainakin omalta osaltani. Jo edellä mainitut – kokemusmaailman muuttuminen ja asioiden näkeminen eri tavalla kertovat juuri siitä. Tutkimuksen mukaan muutokset tapahtuivat aivoalueilla, jotka liittyvät sosiaaliseen kanssakäymiseen. ”Harmaan aineen” vähentyminen näissä kyseisissä osissa auttaa tutkijoiden mukaan äitiä esim. tunnistamaan vauvan tarpeet ja mahdolliset sosiaaliset uhat paremmin sekä kiiintymään lapseen enemmän.

  • Ilmeisesti hormonit tekevät ALUSSA ihan oikeasti sen, että ihan olemattomilla tunnin ja kahden yöunilla pärjää käsittämättömän hyvin. Muisti reistailee kyllä pahemmin kuin ikinä ennen mutta pärjää kuitenkin! Siinä kohtaa kun ei enää kykene toimimaan on mahdollista alkaa tekemään erilaisia nukkumisjärjestelyjä, jotka voivat vaikuttaa ainakin unenlaatuun. Muuttaa perhepedistä ”sivuvaunuun” tai jotain muuta vastaavaa. Ihan pienilläkin muutoksilla voi olla jo iso vaikutus. Unettomuus ei ollutkaan niin musertavaa kuin olin etukäteen pelännyt vaikka aika ajoin enemmän vaivasikin.
  • Ensimmäinen vauvavuosi on yhtä asennemuutosta suuntaan jos toiseenkin. Kaikki mitä kuvitteli tekevänsä ja miten oli päättänyt toimia tietyissä tilanteissa tulikin monesti tehtyä täysin päinvastoin. Täydellisestä tilanteen hallinnasta oli pakko päästää irti jo synnytyssalissa ja pois siitä taitaa olla parempi päästää vielä jatkossakin. Monissa asioissa missä ei ole aiemmin tarvinnut, on nyt täytynyt oppia joustamaan.
  • On hyvä olla yhteydessä muihin samassa tilanteessa oleviin ihmisiin. Jos läheltä ei sellaisia löydy kannattaa mennä rohkeasti esim. neuvoloiden järjestämiin tapaamisiin, joissa äidit ja lapset voivat tutustua toisiinsa. Se rikastuttaa valtavasti varsinkin esikoisen kohdalla vauvavuoden toisinaan hiukan itseääntoistavaakin arkea. Sen lisäksi tuhannet ja taas tuhannet ”onko tämä normaalia?”-kysymykset tulevat jo kysymättäkin vastatuiksi kun vaan puhutaan päivittäisistä tapahtumista ja kokemuksista ❤
  • Imetys ei ole lainkaan niin ongelmatonta, mitä niin luonnollisesta asiasta voisi etukäteen ajatella. Ei käynyt mielessäkään, mikä kaikki siinä voi mennä pieleen ja miten haastavaakin se voi olla. Itse imetin vuoden mutta moni siirtyy korvikkeeseen syystä tai toisesta jo heti alkujaan tai hyvin varhaisessa vaiheessa.
  • Kroppa palautuu synnytyksestä ja odotusajasta pääsääntöisesti PITKÄÄN. Kiinteytykseen tai lihasmassan lisäykseen tähtäävän liikunnan suhteen täytyy olla varovainen. Liian aikaisin aloittaminen tekee oikeasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Terveisin erkaantuneet vatsalihakset ja esimerkiksi eräs synnytyksen jälkeiseen palautumiseen erikoistunut fysioterapeutti.
  • Ota itsekkin selvää asioista. Lue kirjallisuutta lapsen kehitysvaiheista, ravinnosta, unesta, rokotuksista vaikka sanotaankin, että ”tieto vain lisää tuskaa” – siis luotettavaa tietoa, luotettavista lähteistä! Itselleni se toi tietynlaista varmuuden tunnetta (jos tuota sanaa nyt voi ylipäätään lapsen kasvatuksessa käyttää). Ei ole täysin muiden tiedon varassa ja on selvästi parempi omatunto tehdyistä päätöksistä kun on punninnut asioita useammasta eri näkökulmasta. Esim. kirja ”Unihiekkaa etsimässä” oli itselleni todella hyödyllinen kun vauvan nukuttamiseen liittyvät asiat olivat ajankohtaisia.
  • Esikoisen syntyessä parisuhde muuttuu – no shit?! Arjen rutiinit tehtävineen menevät uudelleen jakoon ja listaan lisätään liuta uusia asioita. Sen lisäksi pitäisi jäädä aikaa kahdenkeskisille jutuille kuin myös omille harrastuksille ja intresseille. Helposti tämä asetelma johtaa siihen, että kahden viimeiseksi mainitun välillä tehdään valinta – joko ei jää aikaa tehdä asioita pariskuntana tai sitten itsekseen. Kummankaan poisjättämisestä ei seuraa hyvää. Siispä asetan ne tehtävälistalle edelleen sitkeästi muiden asioiden rinnalle vaikka ne olisivat kuinka vaikeita tahansa toteuttaa.

Muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että pojan syntymän myötä minusta on tullut esimerkki. Se miten toimin, mitä pidän tärkeänä ja mitä en, on suorassa yhteydessä siihen mitä lapsi minulta oppii ihan alusta asti. Toivon, että hän näkisi vanhemman, joka välittää poikansa ja miehensä lisäksi myös siitä miten itse voi. Sitä kautta hän osaisi itsekkin vanhempana pitää tärkeinä samoja asioita. Jos isä on poikansa esikuva, olen minä ehkä hänen tulevan puolisonsa (?) Aika näyttää tuleeko sellaista tai onko hän edes nainen. En ole sitä hänen puolestaan päättämässä mutta en voi olla ajattelematta sitä, että voin olla esikuva myös siinäkin mielessä.

Oivallus parisuhteen ja itseni suhteessa lapseeni on se, että vaikka kahdenkeskinen aika puolison kanssa ja/tai oma aika tuntuisivatkin helpoimmilta asioilta jättää pois, niin ei kannata tehdä myöskään sen antaman esimerkin takia. Kyse on siitä minkälaista elämää toivon hänen elävän tulevaisuudessa, eikä niinkään siitä miten nuo asiat hyödyttävät itseäni.

Kaikenkaikkiaan sanon vielä kliseisesti mutta rehellisesti, että esikoisen syntymä todella muutti elämäni. En voi kuitenkaan olla kuin kiitollinen kaikesta mitä se on mukanaan tuonut ja odotan innolla mitä se vielä tuo!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s